Siirry suoraan sisältöön
Pääkaupunkiseudun illanviettopaikat

Helsingin parhaat baarit

Tutustu Helsingin yöelämään

Nainen laittaa juomaa Helsingin baarissa

Mitkä ovat Helsingin parhaat baarit?

Tervetuloa! Lähdetäänkö tutustumaan pääkaupungin vilkkaaseen yöelämään? Helsingin parhaat baarit löytyvät ehdottomasti ydinkeskustasta, mutta ei siinä ole kaikkea. Todellisia helmiä löytyy myös muista kaupunginosista ja niitäkin kannattaa aina silloin tällöin käydä bongailemassa, jos sopiville nurkille eksyy. Kerromme baareista, pubeista ja yökerhoista, joten liikkeelle lähdetään alkuillasta ja kotiin päädytään aamun pikkutunneilla.

Pubit ovat ehdottomasti osa Stadin kulttuuria. Saksalaistyylisistä on ehdottomasti mainittava Bierhaus-ketju, joista löytyy 150 eri olutta sekä vastapainoksi huomattava määrä viskiä. Siellä palvelee asiakkaita todella iloinen ja ammattitaitoinen henkilökunta. Tai St. Urho’s Pub eli tuttavallisemmin Urkki, on ehdottomasti kokeilunarvoinen palvelualttiin henkilökuntansa ansiosta. Väliin ei myöskään kannata jättää One Pint Pubia hyvien pullo-oluiden takia.

Keskustan baarit

Helsingin keskustan baarit sijoittuvat todella lähekkäin toisiaan ja illan aikana voi kävellä useammassakin paikassa. Toki suosituimmat ovat täynnä varsinkin viikonloppuisin ja iltaisin. Lisäksi löytyy pienempiä, rauhallisempia paikkoja, jos sellaiseen haluaa.

Tältä sivulta löytyy tietoa:

Mies tekee drinkkiä helsinkiläisessä baarissa

Helsingin keskustan baarit ja niiden juomatarjonta

Olut on tietysti helppoudessaan monen anniskelupaikan ykkönen. Suosituimmat drinkit riippuvat paikasta ja omasta henkilökohtaisesta mausta. Juomasekoituksessa ainekset vaihtelevat ja sekoitus voi olla makea tai jopa kirpeä. Niitä voi valikoida fiiliksen mukaan ja klassikot kannattaa ainakin kokeilla.

Jos drinkkilistaa katselee, niin sieltä löytyy loppujen lopuksi varmoja valintoja paljonkin. Miten olisi Dry Martini tai perinteiset Mojito ja Gini Tonic? Baarimikolta voi kysellä neuvoja illan aikana, mutta tiesitkö sitä, että he eivät pidä siitä, että heille antaa vapaat kädet? Kerro edes haluatko makean vai kirpeän, ja minkä juoman haluat ehdottomasti pohjaksi.

Faq

Usein kysyttyjä kysymyksiä

Miten löytää Helsingin parhaat baarit?

Keskustan tuntumassa voi kierrellä ja käydä kokeilemassa itse sekä tutustua niihin. Onko ympäristö viihtyisä, millainen on ilmapiiri ja sopiiko juomalista tai olutvalikoima juuri sinulle. Oma kokemus on paras kokemus.

Ovatko keskustan paikat trendikkäitä ja tuleeko niissä kansainvälinen fiilis?

Helsingin parhaat baarit ja varsinkin Helsingin keskustan baarit ovat joko historiallisia tai sitten niistä aistii kansainvälisen ilmapiirin. Monilla anniskelupaikoilla on kansainväliset juomalistat sekä sisustus. Rohkeasti vain tutustumaan!

Onko baareissa tarjolla myös elävää musiikkia?

Kyllä on. Monissa on tarjolla elävää musiikkia DJ:n lisäksi. Myös kansainvälisiä kokoonpanoja käy säännöllisesti Helsingissä, joten niitä kannattaa ehdottomasti käydä katsomassa ja kuuntelemassa. Elävää musiikkia löytää yökerhoista ja klubeilta.

Ystäykset kilistelevät mukeja Helsingin baarissa

Trendikkäät yökerhot

Öinen seuraelämä on varsin vilkasta ja tarjolla on jokaiselle jotakin; elävää musiikkia, diskoja, konsertteja sekä tyylikkäitä klubeja. Tavastialta löytyy livenä rockmusiikkia ja Kaivohuone puolestaan tarjoaa hyvän tunnelman lisäksi historiallisen ympäristön. Maxine Kampissa tarjoaa kuudennesta kerroksesta käsin huikeat nähtävyydet sekä monipuolisen musiikin. Perjantain musiikkityyli vaihtelee ja lauantaina on vuorossa hitit 80-luvulta tähän päivään.

Yökerhot ja Helsingin yöelämä on viikonloppuisin varsin vilkasta. Päätettäväksi vain jää, mitä haluaa illan ja yön aikana kokea. Haluaako live-musiikkia vai viettää iltaa rennosti ystäväporukan kanssa baarissa. Kaikenlaista todellakin on tarjolla. Baarivalikoimaa löytyy eri tunnelmiin kuin myös DTM seksuaalisille vähemmistöille. Klubikulttuuri on nostanut päätään viime vuosina yhä enemmän ja se on vahvasti läsnä DJ-vetoisena.

Helsingin parhaat baarit ja cocktailit

Helsingin parhaat baarit sekä yökerhot ovat saaneet seurakseen myös cocktaileihin keskittyneet anniskelupaikat. Ne eivät välttämättä ole kovin isoja asiakaspaikkoja laskeskellen, mutta ne ovat toinen toistaan viihtyisämpiä ja niissä on todellakin panostettu palveluun. Cocktailien kanssa ei kannata kangistua kaavoihin, vaan rohkeasti poimia listalta jotakin uutta. Kokeilunarvoinen on Groteskin cocktailbaari ja se on laatutietoisen valinta.

Jos tuntuu, että ydinkeskusta ahdistaa ja juomahammasta kolottaa, Helsingin parhaat baarit ja pubit löytyvät myös hyvin laajalla kattauksella myös Ruoholahdesta. Rento, merihenkinen paikka on saanut nimeensä innoituksen kanavasta ja siksi paikka on nimeltään Amsterdam. Tätä paikkaa on käytetty elokuvan Laitakaupungin valot kuvauspaikkana. Se on erittäin suosittu paikka töiden jälkeen sekä kaveriporukoilla. Toki Ruoholahdesta löytyy muitakin mielenkiintoisia paikkoja.